Sagitta voitti luokkamestaruuden kolmannen kerran. Kisa ei mennyt tiukaksi, voitimme kaikki lähdöt. Huolimatta osallistujien vähyydestä oli silti hauska kisata reippaassa tuulessa. Teimme kaikkea epätavallista: baaran lähtöjä, katsoimme leikkarin leestä ja ulkoilutimme kakkosta spinnulegillä punaisen kuvun alla. Tapio Lehtiselle iso kiitos strammista ratajärjestämisestä. Lopuksi ajoimme rantaan - kirjaimellisesti - laskemaan mastoa. Meinasimme ensin tulla kahta tuhatta mastolaituria päin kun genoan lasku ei ollut hanskassa, sitten saimme veneen ympäri, mutta sen sijaan että olisimme lenssanneet ulos, pinnamiehen rajoittunut geometrian taju johti siihen että yritimme 360, mikä ei mahtunut, joten päätimme mennä tyhjään slotiin laituriin. Viitosrivistö pitää poijujaan kumman sisällä, eikä niistä edes saatu kiinni vaikka Markku hyppäsi viemään köyttä uiden, jonka tuloksena kiipesimme komiasti laiturille. Loiva keula nousi siististi ylös ja jäimme keula pystyssä parkkiin. Siitä sitten miehistö työnsi purren jälleen vesille. O tempora o alturas - Oi aikoja oi korkeuksia. Alla Sagittan kultapojut auringonkilossa.
Alla kuva pytyistä, vasemmalla avoin-SM malja, josta muuten vielä juodaan kotaillassa skumppaa ja oikealla HSS Segelkanna vuodelta 1906, nopeimmalle HSS:n kasille. Alla myös Valuebang-kisaeleganssia Ilderimin miehistöstä.
Kisan jälkeen laskimme maston. Alla vielä Sagitta masto kannella. Venettä ihailemassa joukko Masan ja Marien hääkavereita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti